Suomeksi  På Svenska
EdellinenEdellinen Siirry: SeuraavaSeuraava
e2 Brander ja Photoshop
Väritetty mustavalkokuva 1910-luvulta. Työmalli, josta oli apua värityssuunnitelman teossa. Kaikki elementit ovat eri layereillä. Värikuva piirongista siirretty kuvaan, osa maalauksista näkyy mustavalkoisina. Peilin peilikuvassa lähtötilanne vuodelta 2001. Osa tauluista väritetty, osaan siirretty väri-informaatio olemassaolevasta taulusta.

e2 Brander ja Photoshop

Vanhat maalaukset toimivat referenssinä. Ne kuvattiin vastaavassa kuvakulmassa ja valaistuksessa kun vanhassa valokuvassa.
Vanhat maalaukset toimivat referenssinä. Ne kuvattiin vastaavassa kuvakulmassa ja valaistuksessa kun vanhassa valokuvassa.
Empiresalin verhoista otettiin referenssikuva tulevaa suunnittelua varten.
Empiresalin verhoista otettiin referenssikuva tulevaa suunnittelua varten.
Kustavilainen salonki vuonna 2001. Seinään kiinnitetyt värimallit kuvattiin tulevaa värisuunnittelua varten.
Kustavilainen salonki vuonna 2001. Seinään kiinnitetyt värimallit kuvattiin tulevaa värisuunnittelua varten.
Valokuva huoneesta 218, osittain väritetty esiinottojen ja väritutkimuksen mukaan. Kuva väritetty mustavalkokuvasta.
Valokuva huoneesta 218, osittain väritetty esiinottojen ja väritutkimuksen mukaan. Kuva väritetty mustavalkokuvasta.
Alkuperäiset verhot valokuvattiin värimääritystä varten.
Alkuperäiset verhot valokuvattiin värimääritystä varten.
Osittainen väritys pihanpuolen makuuhuoneessa. Esiinoton mukainen värimalli on kuvassa keskellä.
Osittainen väritys pihanpuolen makuuhuoneessa. Esiinoton mukainen värimalli on kuvassa keskellä.
NCS-paletin avulla voidaan näytölle tuoda NCS-värinumeron mukaisia RGB-värejä.
NCS-paletin avulla voidaan näytölle tuoda NCS-värinumeron mukaisia RGB-värejä.
Vanhasta tarkasta lasinegatiivistä löytyi tietokoneen avulla lisää uutta tietoa.
Vanhasta tarkasta lasinegatiivistä löytyi tietokoneen avulla lisää uutta tietoa.

Vanhoja valokuvia hyödynnettiin Sinebrychoffin taidemuseon peruskorjauksessa. Valokuvat otti 1910 luvulla Signe Brander (1869–1942). Kuvaus on melko kattava, 16 kuvan sarja käsittää kohteen interiöörin kaikki oleelliset seinä- ja kattopinnat. Tätä kuvasarjaa pidettiin ensisijaisena referenssinä kohteen rekonstruktiolle.

Suunnittelun alkuvaiheessa käytettiin vedoksia ja negatiiveista tehtyjä suurennoksia. Lopuksi kuvat skannattiin suoraan negatiiveista. Tarkkuus ja käyttökelpoisuus ylitti perinteiset vedokset. Kuvien tutkiminen siirtyi kokonaan tietokoneen kuvankäsittelysovelluksilla (Photoshop) työstettäviksi. Negatiiveja ei enää tarvittu lukuisiin vedostustarpeisiin ja ne saivat olla rauhassa.

Värityksen tutkiminen vanhan mustavalkovalokuvan avulla

Kuva no 12163 on otettu Kustavilaisesta salongista 1910-luvulla ja näin ollen väri-informaatiota ei ole. Seinäpinnat olivat olleet valokuvien mukaan tapetteja tai kangastapetteja.

Käsiteltävät pinnat rajattiin alueiksi ja kopioitiin kuvankäsittelyohjelmalla omille tasoilleen (layer). Väritys suoritettiin Photoshop Color -työkalun eri variaatioilla. Referenssiesineiden sijoitus kuvaan tuo väreille todellisuutta vastaavan vertailukohdan. Referenssikohteita oli useita: Verhot, huonekalujen kankaat ja vanhat taulut. Kuvauksessa käytettiin luonnonvaloa. Näin saatu väri-informaatio tai kuva siirrettiin mustavalkokuvan maalauksiin.

Esimerkkinä kuvan piironki on valokuvattu eri tilassa, mutta tarkasti vastaavissa valaistusolosuhteissa ja samalta etäisyydeltä. Se siirrettiin oikeaan paikkaan vanhaan valokuvaan.

Kun todellinen (referenssiesine) on mallina, voidaan löytää ja tarkistaa oikea lopputuloksen tuova väritystekniikka ja käyttää sitä siellä, missä referenssiväriä ei ole. Alueiden ja esineiden rajaukset eri layereille tekevä kuvatiedostosta monipuolisen: Esimerkiksi seinätapetin väriä voidaan säätää muiden elementtien pysyessä muuttumattomana. Eri variaatioista on apua suunnittelussa.

Suoraa sävytulkintaa ei tehty mustavalkokuvasta, koska murretuissa sävyissä se on lähes mahdotonta.

NCS-paletti

NCS on lyhenne: Natural Color System. Värijärjestelmä on maaliteollisuudessa ja suunnittelijoiden keskuudessa paljon käytetty. Kuvankäsittelyohjelmaan asennettu NCS-paletti antaa melko tarkan värivastaavuuden tietokoneen ruudulle. Värit tietokoneen ruudulla ovat RGB-värejä (red, green, blue). NCS-paletin avulla voidaan näytölle tuoda NCS värinumeron mukaisia RGB-värejä.

Vastaava NCS-väri saadaan muunnostaulukon avulla RGB-arvosta. Värit ovat suuntaa-antavia ja epätarkkuus kasvaa varjo- tai ylivalottuneissa kohdissa.

Arno de la Chapelle

EdellinenEdellinen   SeuraavaSeuraava